Pyöräilijän alokas kilpailija päättää, että on oikea aika kokea kilpapyöräilyn todellinen olemus
Monet ratsastajat ovat tehneet saman matkan kuin minä – sunnuntain kerhojuoksusta urheilulliseen, kilparadan kärkeen. Minulla on tunne, että ansaitakseni todella jäsenyyden täysiv altaisen pyöräilijän riveihin, minun on kuitenkin kohdattava ikätovereitani asianmukaisesti sanktioidussa maantiekilpailussa. Mutta kuten huomaan, se ei ole niin yksinkertaista kuin lähteä päivälle pyörällä ja positiivisella asenteella.
Joka viikonloppu maantiekilpailuja ajetaan useilla virallisilla radalla ympäri maata, ja niiden suosio on huikea, ja monet rajoittuvat vain virallisen liigan jäseniin, ja ratsastajat vaativat tietyn määrän kilpailupisteitä. Monet myyvät loppuun muutamassa tunnissa. Onneksi olen onnistunut löytämään tapahtuman, joka on hieman alitilattu (todellakin harvinainen tapaus) ja varmistanut paikan olematta osa tiimiä. Se on 117 km:n kilpailu (yhdeksän kierrosta 13 km:n silmukasta) Welwyn Garden Cityssä, osa Itä-liigaa, ja se ajetaan avoimilla teillä.
Märkää korvien takaa
Kisapäivänä sataa kaatamalla ja olen tuskin nukkunut. Kilpa-ajo on aina hermoja raastava, mutta ajatus siitä, että olisin tönäisevässä pelotonissa samalla kun se sekoittuu liikenteeseen, pelottaa minua todella. Amatööritiekilpailut järjestetään lähes aina avoimilla teillä. Se tuo mukanaan tiettyjä ilmeisiä vaaroja, ja vaikkakin harvinaisia, onnettomuuksia tapahtuu. Viime vuosien merkittävin oli huippuratsastajan Junior Heffernanin kuolema vuonna 2013, joka törmäsi vastaantulevaan ajoneuvoon nopeassa laskussa. Mutta vaarat on minimoitu niin paljon kuin mahdollista järjestäjien ja marsalkkaiden tunnollisten ponnistelujen ansiosta.
’Säännöt ja määräykset tapahtumien järjestämisestä ovat nyt erittäin tiukat kuljettajan turvallisuuden takaamiseksi. Se tekee siitä hieman turhauttavaa yrittää saada se oikein, sanoo tämän päivän kilpailun järjestäjä Stavros Socratous Finchley RT:stä. Toimenpiteisiin kuuluu kolme autoa istumaan kisan eteen ja taakse sekä tarvittaessa pääryhmän ja irtautuneen väliin. Tietyillä kursseilla ja siinä tapauksessa, että olen osallistunut, National Escort Groupin (NEG) moottoripyöräilijöiden on myös varoitettava liikennettä tulevista ratsastajista ja varmistettava, että liikenneympyrät ja risteykset ovat selkeät paketin saapuessa. Viranomaisilla ei ole v altuuksia pysäyttää liikennettä avoimilla teillä, joten marsalkat pyytävät autonkuljettajia pysähtymään risteyksissä, mutta jos kuljettajat jättävät huomiotta nämä pyynnöt ja ajautuvat liikkuvan pelotonin tielle, ajajien on pysähdyttävä.
Tästä ja säästä huolimatta kilpailun päämaja (paikallinen jalkapalloseura) on täynnä kilpailemiseen valmiita ratsastajia ja muutama kymmenkunta varallaololistalla, jotka toivovat paikkaa."Poliisi ei pidä meistä", huutaa virkamies tiedotustilaisuuden aikana, "ja siksi on tärkeää noudattaa sääntöjä. Jos ylität yhtenäisen valkoisen viivan tai siirryt kaksoisajoradan sisäkaist alta – sinut hylätään.’
Varoitettu asianmukaisesti, jonotamme kilpailunjohtajan auton taakse neutraloitua lähtöä varten. Kiihtyminen kilpailuvauhtiin 70 ratsastajan joukossa avoimilla teillä on hälyttävää, mutta näen pian vetovoiman. Kun tukiautot ja moottoripyörät ovat lähellä ja jännityksen tunne kuhisee paketin läpi, tämä tuntuu todella kilpa-ajosta, jota vartuin katsomaan. Edessä ratsastajat alkavat ponnistella paikasta, kun alkuperäinen neutraloitu vaihe päättyy. Tunnen olevani hieman mukavuusalueeni ulkopuolella, ajaudun ryhmän takaosaan.
Käytyäni hihnasta vauhti räjähtää ja minun täytyy sprinttiä pysyäkseni perässä. Kuten jokainen innokas taktikko tietää, näin pitkälle ajaminen ryhmässä tarjoaa suojan tuulelta, mutta siinä on haittansa. En näe edessä olevaa tietä, joten mutkat ja k altevuuden muutokset tulevat ei-toivottuna yllätyksenä. Useat ratsastajat yrittävät pakottaa tauon, mutta innostunut joukko jahtaa alas kaikkea, mikä liikkuu. Olen edennyt mahdollisuuksien mukaan, ennen kuin ajaudun hämmentyneesti taaksepäin joka kerta, kun en ota mutkaa riittävän nopeasti. Kun vain 40 km on kulunut, olen varma, että minulla ei ole enää kauaa aikaa kilpailuun, ennen kuin energiavarani ovat täysin kuluneet.
Sitten sade hellittää 20 minuuttia, ja niin myös vauhti. Ensimmäisen tunnin ponnistelut ovat vaatineet veronsa monilta, ja asettumme tasaisempaan rytmiin. Kun ratsastamme viidennen kierroksen, edessä on liike. Kaksi ratsastajaa on tehnyt tauon, ja kaksi muuta yrittävät kuroa umpeen. Kun otetaan huomioon surkea sprinttitaitoni, paikan löytäminen tauolla on ainoa toivoni kunniallisesta tuloksesta, joten jätän varovaisuuden ja lähden täydellä nopeudella pakoon laumaa.
Kaupungin teollisuuslaitojen halki olen takaa. Kun kilpailu on jaettu neljän ryhmän kesken, autot eivät voi kattaa jokaista osaa, ja pakettiauto löytää jotenkin tiensä eteeni. Ohitan sen ja kaivan syvälle saadakseni kaksi edellä olevaa kiinni juuri lähestyessämme pitkää kaksiajorataa. Yhdessä työskennellessämme – vaikka hengästymättömän takaa-ajon jälkeen en voi osallistua paljoakaan – onnistumme tarttumaan kahteen johtajaan aivan samalla tavalla kuin kaksi muuta siltaa meitä. Olemme nyt täysiv altainen irtautuja. Kun kilpailunjohtajan auto siirtyy taaksemme, tiedämme, että ero on yli 30 sekuntia. Kolmen kierroksen ajan työskentelemme ketjujenginä, ja minusta ponnistus on ylivoimaisen kovaa. Sitten järkyksemme ohjaajan auto ohittaa meidät juuri kun saavumme viimeiselle kierrokselle. Paketti alle 30 sekuntia jäljessä.
Boom and bust
Joukku ratsastajia jää meidät kiinni, jolloin yksi alkuperäisistä irtautuneista tovereistani lähtee liikkeelle ja palaa klubitaloon. Taukojen ja pakettien takaa-ajon vaivannäön sekä päivän meteorologisen kurjuuden vuoksi alkuperäinen 70 ratsastajan paketti on pudonnut 23:een. Partainen ratsastaja pomppaa edestä, mutta kukaan ei ole halukas jahtaamaan. Jotkut säästävät energiaa sprinttiä varten, toiset ovat liian uupuneita. Tiedän, että minulla ei ole toivoa sprintissä, joten syistä, joita en oikein pysty paikantamaan, lähdin takaa-ajoon, niin räikeän holtittomalla liikkeellä, ettei kukaan yritä ajaa minua takaa. Ryhmä putoaa, mutta johtaja on kaukainen piste. Käännyn alas, lepään käteni tangoilla ja ratsastan niin nopeasti kuin pystyn. Kun pääsen kiipeilyn juurelle kaksoisrataisen tien päässä, lauma on lähellä ja huomaan, että numeroni on noussut. He pyyhkäisevät ohitseni nousussa. Edessä, yksinäinen ratsastaja onnistuu karkottamaan lauman, kun taas toiselle tapahtuu lämmitetty sprintti. Jään minuutissa ryhmän taakse ja sijoitun sijalle 22.
Olen märkä, jäässä ja uupunut, mutta olen tyytyväinen, että minulla on nyt yksi urheilun aidoista makuista. Se oli vaikeaa, mutta tulen takaisin.
