Big Ride: Itäv alta
Itävallan Tirolista Söldenin kaupungista Cyclist ottaa kaksi nousua päästäkseen Euroopan korkeimmalle tielle. Vai onko?
- Esittely
- Stelvio Pass: maailman upein maantiekiipeily
- Rodoksen kolossi: Big Ride Rhodes
- Maailman parasta tietä: Romanian Transfagarasan Pass
- Grossglockner: Itävallan alppijättiläinen
- Slaying the Beast: Sveti Jure iso matka
- Pale Riders: Big Ride Pale di San Martino
- Täydellisyyden tavoitteleminen: Sa Calobra Big Ride
- Tour de Brexit: Irlannin rajojen suuri matka
- Legends of the Giro: Gavia Big Ride
- Big Ride: Col de l'Iseran
- Norjan suurmatka: Vuonoja, vesiputouksia, koekiipeilyä ja vertaansa vailla olevia näkymiä
- Huipput ja paluumatkat: Iso matka Turini
- Ratsastus Colle del Nivoletilla, Giro d'Italian uudella vuorella
- Iso matka: Gran Sasson rinteillä
- Big Ride: Ohut ilmaan Pico del Veletalla
- Big Ride: Auringonpaistetta ja yksinäisyyttä tyhjällä Sardinian saarella
- Big Ride: Itäv alta
- Big Ride: La Gomera
- Big Ride: Colle delle Finestre, Italia
- Cap de Formentor: Mallorcan hienoin tie
- Big Ride: Mount Teide, Teneriffa
- Verdon Gorge: Euroopan Grand Canyon
- Kuukauden Komoot-ajelu nro 3: Angliru
- Roubaix Big Ride: Tuuli ja sade taisteluun paven kanssa
Et saa koskaan mennä supermarkettiin viiden ensimmäisen tunnin aikana palattuasi pitkältä matk alta.
Nälkä hallitsee päätäsi.
Kilo uusinta outoa suklaapatukkaa, jossa on vaahtokarkkeja, poksahtavia karkkeja ja sinappijauhetta? Siinä menee. Paketti karhunvatukka- ja omenamakuisia perunalastuja? Otan kaksi tusinaa.
Saat kassalle kaiken, paitsi sen pienen quichen, jonka ostat.
Lyhyesti sanottuna teet kohtuuttomia päätöksiä, joita et koskaan tekisi täydellä vatsalla.
Samaan tapaan sinun ei pitäisi koskaan soittaa Cyclist-lehden toimittajalle ja ehdottaa "mahtavaa reittiä" Big Ridelle heti Porsche 911 GT3:lla ajamisen jälkeen.
Yli 450 hevosvoiman teho (se ei ole minun, kävin autoa katsastamassa. Tiedän, tiedän, se sopii joillekin…) tekee järjettömän arvion siitä, kuinka jyrkkä tie on.
Valitettavasti ymmärrän tämän vasta nyt, kaksi vuotta myöhemmin ja 15 minuuttia ehdotetun Big Ride -matkan jälkeen Etelä-Itävallassa.
Kylminä jaloin ihmetellen, mikä heihin on osunut, otan 4 km:n osuuden jatkuvalla yli 12 %:n k altevuudella, mutta tuskin muistan ajaneeni tätä puiden läpi, kun olin täällä aiemmin.
Mielestäni tämä oli vain 'muutama hiusneula mäntyjen joukossa' päästäkseni yllä olevaan oikeaan maisemaan, mutta se on itse asiassa vaikein alku minkään matkalle, jonka olen mielestäni tehnyt.
Satunnainen kohtaaminen
Tämän aamun 2 km pyöräily asunnossa Söldenin keskustan läpi vaikuttaa jo kaukaiselta luksusta.
Sölden sijaitsee kauniin Ötztal-laakson eteläpäässä ja on ilmeisesti Itävallan toiseksi vierailluin paikka Wienin jälkeen.
Hyvän tirolilaisen viehätyksen lisäksi siinä on (isäntämme ja paikallisen legendan Ernstin mukaan) kuusi pizzapaikkaa, neljä strippiklubia ja 38 urheilukauppaa.
Näyttelimme vain yhtä näistä asioista eilen illalla, ennen kuin jäimme eläkkeelle varhain yöksi Ernstin majataloon, aivan pyöräkaupan takana kaupungin pohjoislaidalla.
Upea ukkosmyrsky varhaisilla tunteilla oli valaisenut ympäröivät vuoret – seisoessani ikkunassa puoli tuntia katselin salamoita, jotka valaisivat kaljuisia huipuja pimeydessä lähes purppuranvalkoisen värityksen välähdyksellä.
Tämänä aamuna imemäni ilmassa on ihanaa, melkein steriloitua raikkautta. Tämän päivän ajomatka on omituinen, koska se ei ole varsinainen silmukka, kuten tavallisesti teemme, vaan kaksi upeaa nousua edestakaisin.
Ensimmäinen tunnetaan Ötztaler Gletscherstrassena (jäätikkötie). Hämmentävästi sitä käytettiin Tour de Suissessa vuonna 2015, ja se esiintyi aiemmin (yhtä oudolla tavalla) nyt kadonneessa Deutschland Tourissa vuosina 2005 ja 2007.
Thibaut Pinot voitti vuonna 2015, mutta myös Geraint Thomas esiintyi vahvasti, mikä antoi meille viitteen siitä, millainen voima hänestä tulisi vuoristossa, kun hän pääsisi kyseisen vuoden Tour de Francelle.
Täysi höyry eteenpäin
Vaaleanharmaita pilviä roikkuu huipujen ympärillä, mutta kun aurinko alkaa paistaa läpi, niin tie alkaa kevyesti höyrytä.
Olen nyt pääsemässä rytmiin, jalkani liikkuvat helpommin, ja tuntuu ihan alta aamulta polkemaan, kun lämpötila on juuri sopiva.
Koska tie on umpikuja, myös liikennettä on hyvin vähän, joten puiden keskellä on rauhallinen alppirauha.
5 km:n jälkeen puut alkavat ohenea, k altevuus helpottuu huomattavasti ja tie leviää kuin joki, joka laskee suistoon.
Leveyden lisäyksen tarkoituksena on majoittaa hieman liikaa maksukoppeja, jotka vartioivat tietä jäätikölle.
Ainoastaan yksi on auki, ja pyörällä ollessani minun ei tarvitse maksaa joka tapauksessa, joten nappaan kaiteen ohi ja tie nousee heti jälleen ylös.
Tämä nousun toinen puolisko on todella sitä, mitä varten olen täällä. Olen v altavassa jäätikalaaksossa, jota sen pohjoispuoli skaalaa, kunnes se saapuu jäätikön jäännöksiin huipulla.
Loppu on näköpiirissä
Näen tavoitteeni enemmän tai vähemmän 7 km:n päästä, vaikka se ei olekaan linnuntietä enempää kuin neljä kilometriä. Vain neljä hiusneulaa sikitsee ja kiertelee laakson puolella, mikä tarkoittaa pitkiä, jatkuvia ramppeja, joiden kanssa jalkani selviävät.
Keskimääräinen gradientti on hieman alle 11 % ja pysyy melko tasaisena koko matkan ylöspäin.
Vanha Peugeot ryömii ohi, elegantti tavalla, jollaista Peugeots ei ole ollut moneen vuoteen, mutta sen moottori ei todellakaan peitä k altevuutta.
Sitten edellä näen Ernstin ja valokuvaaja Richien pysähtyneen hiusneulaan, mutta tällä kertaa he eivät odota minua.
He puhuvat pyöräilijöiden kanssa. Erityisesti yksi erottuu joukosta – voimakas, ruskettunut, hallitseva, mahtavat pohjelihakset, jotka on leikattu vuosien satulassa.
Poistan kiinni, pysähdyn ja kättelemme, kun Ernst esittelee. Kävi ilmi, että kättelen Jan Ullrichia, saksalaista Tour de Francen entistä voittajaa. Näyttää siltä, että hänen päivätyönsä ohjaa nyt asiakkaita tällaisilla ajeluilla.
On pari minuuttia saksalaista chattailua, joiden aikana pahoittelen sitä, että ainoat saksalaiset sanat, jotka tiedän, ovat achtung ja spiegelei.
Mahdollisuutta sanoa: "Huomio, paistettu kananmuna!" ei todellakaan tule, joten kättelemme uudelleen ennen kuin Ullrich ja muut leikkaavat
sisään ja ala laskea. Ullrich johtaa, pudoten kuin kivi alas jyrkkää vuoristotietä.
Sitten oli kaksi
Lyhyt välikohtaus, pukeudun takkiin kylmentyäni seisoessani ja jatkan kiipeilyä, kun Ernst tervehtii toista kaveria, joka on matkalla ylös vuorelle.
Tämä on Rupert, paikallinen ratsastaja, joka alun perin aikoi liittyä kanssani koko matkan ajan, mutta työsitoumus pidätti hänet ja hänellä on vain pari tuntia aikaa.
Enemmän kädenpuristuksen jälkeen lähdimme liikkeelle ja on mukavaa saada seuraa viimeisessä työssä huipulle. Rupert on vahva ratsastaja, ja pari viimeistä vaihtoa menee ohi nopeasti.
Tie mutkittelee kohti kaunista sinistä järveä, joka on täynnä jäätiköiden sulamisvettä, ja Rupert päättää, että tämä on täydellinen paikka tehdä pyörällä sirkustemppuja kameralle.
Ajattelen jongleerausta vesipulloilla, mutta päätän sen sijaan katsoa näkymää takaisin alas Söldeniä kohti. Se on todella upea, ja ymmärrän, miksi he päättivät kuvata kohtauksia Spectrestä, uusimmasta Bond-elokuvasta, täällä.
Ravintola ja jotkut suksiliikkeet merkitsevät tien haaraa. Toinen tie johtaa pitkän tunnelin kautta parkkipaikalle ja toiseen ravintolaan, toinen vielä muutaman hiusneulan kautta paljon pienemmälle pysäköintialueelle.
Valitsemme jälkimmäisen reitin, joka on korkeintaan muutama sata metriä pitkä, mutta näyttää vahingoittavan jalkojani suhteettoman paljon, ja korkeus saattaa vihdoin maksaa veronsa.
Yläosassa tien syy selviää. Ei ollut erityistä tarvetta toiselle pysäköintialueelle täällä ylhäällä, mutta jatkamalla tietä hieman korkeammalle se on myöntänyt itselleen EU:n korkeimman tien tunnustuksen, jonka huippu on henkeäsalpaava 2 830 metriä.
Korkein tie?
Siellä on kyltti, johon on kaiverrettu teksti "EU:n korkein tie", vaikka se on hämmentävästi alemmassa 2 798 metrin korkeudessa päätien varrella.
Joka tapauksessa en voi olla ihmettelemättä, tietävätkö Espanjan Sierra Nevadan asukkaat tästä.
Veletan nousu Etelä-Espanjassa saavuttaa 3 300 metrin korkeuden, joten todellakin Ötztalin jäätikkötie voi väittää olevansa vain EU:n toiseksi korkein tie, mutta nyt ei todennäköisesti ole oikea aika huomauttaa siitä itäv altalaiset isäntäni.
Sää on hellittänyt jo jonkin aikaa ja ensimmäisten sadepisaroiden alkaessa emme viivyttele kauaa, suuntaamme alas ravintolan suojille kuumalle kaakaolle sen puh altaessa.
Puoli tuntia myöhemmin laskeudumme, ja se on yksi nopeimmista, mitä olen koskaan tehnyt – tai ainakin se olisi, jos tie ei olisi märkää.
Pitkä suora takaisin tietullikopeihin tuntuu jättimäiseltä hyppyrimäeltä. Pyöritän niin kauan kuin mahdollista, mutta olen vielä kaukana, kun aloin puristaa jarruja.
Vaikka rakastan Mavicsia, ne tarvitsevat, kuten kaikki vanteen jarrupyörät, paljon pysähdystilaa märällä tiellä.
Puolivälissä sanon hyvästit Rupertille, joka iskee Scottinsa hullun näköisen muokatun Beetle-kaabrion takaosaan ja jatkaa sitten puiden läpi Söldeniin.
Alhaalla Ernst ja Richie suuntaavat takaisin kaupunkiin syömään lounasta, mutta käännyn oikealle, kohti Italiaa.
